
Kimmo aloitti sukellusharrastuksensa jo varhain. Ensimmäinen syvyysennätyksen luonnonolosuhteissa hän teki jo 6-vuotiaana kolmeen metriin, jossa tuli pohja vastaan. Sittemmin ennätysten tehtailu on jäänyt taitavammille vapaasukeltajille. Ensimmäisen laitesukelluskurssin hän kävi 1987 suorittaen CMAS kurssin. 1990 hän suoritti varusmiesalveluksensa laivaston sukeltajakurssilla ja 1992 hänen kasvattajaseuransa piti huolen siitä, että hänestä tehtiin laitesukelluskouluttaja. Sukelluslaitteet menivät viimein myyntiin 2005, jonka jälkeen hän on keskittynyt yksinomaan vapaasukeltamiseen.
Vapaasukellusharrastuksen aktivoiduttua virallisemmin Suomessa, 2000-luvun alussa hän oli mukana alusta saakka. Vuonna 2002 hän otti vastaan Suomen Aidan vetovastuun Olli Loukolalta ja aloitti yhdessä Freediving Team of Finlandin ydintimin kanssa yhteistyön Sukeltajaliiton kanssa 2003. Sukeltajaliiton alaisuudessa hän johti vapaasukellusvaliokuntaa vuoteen 2006 jolloin vetovastuu siirtyi Simo Kurralle. Aida tuomarikurssinsa hän kävi 2004, samoin Aida kouluttajakurssinsa. Nykyisin hän on yksi Aidan korkeimmista tuomareista sekä yksi Suomen viidestä vapaasukelluskouluttajista, omaten korkeimman kouluttajatason heistä. Vapaasukellustuomarina toimiminen kansainvälisellä tasolla on samalla mahdollistanut Kimmon vedenalaisen valokuvausharrastuksen laajentamisen. Kuviin voi tutustua osoitteessa freediving.pictures.fi.Sukeltajaliitossa hän on toiminut teknisessä valiokunnassa myös vuodesta 2008.
Aidassa hän aloitti luottamustoimet Education Committeessa 2005 toimien vapaasukelluskoulutuksen kehittämisen parissa vuoteen 2009. Vuonna 2006 hän toimi myös Aidan kurinpitovaliokunnassa vuoden ja palasi tuohon valiokuntaan vuoden 2009 alusta. Vuoden 2010 alusta Kimmo aloitti vastaan vastuun koko Aida organisaation johtamisesta. Hänet valittiin myös icare:n äänestyksessä vuoden 2009 parhaaksi vapaasukellustuomariksi.
Kirjaprojektin hän laittoi alunperin alulle 2004, joskin ensimmäinen versio käytännössä hylättiin epäonnistuneena. Tässä kirjaprojektissa hän on toiminut kaikissa mahdollisisssa vaiheissa, suunnittelusta ja kirjoittamisesta kirjan taiton viimeistelyyn, oppien samalla kirjan tekemisen sekatyömieheksi.





